Suomalaiset kuluttavat jäätelöä paljon moniin muihin verrattuna. Suomalaisten mielestä jäätelö sopii niin arkeen kuin juhlaan, mutta jäätelön rooli arkiherkkuna aiheuttaa jonkun verran ihmetystä muualla maailmassa.
Suomalaisten jäätelönkulutus
Neljä vuodenaikaa ja lyhyt kesä eivät erikoisemmin jarruta suomalaisten jäätelön kulutusta. Suomalaiset ovat nimittäin eurooppalaisessa vertailussa suurimpia jäätelön syöjiä. Globaalissa tarkastelussa Suomi on jäätelön kulutustilastojen sijalla kolme. Suomessa paitsi syödään, myös valmistetaan paljon jäätelöä. Edellytyksen jäätelön ja muiden maitotuotteiden valmistukseen tarjoaa tietysti osaltaan vahva maataloussektori, ja maan runsas maidon tuotanto.
Suomalaisten suosikkeja ovat erityisesti monenlaiset jäätelötuutit, mutta myös perinteisillä litran kotipakkauksilla on oma vakiintunut käyttäjäkuntansa. Muualla maailmassa jäätelöä pidetään harvinaisempana juhlaherkkuna, mutta suomalaisten makumaailmassa jäätelö sopii myös arkena nautittavaksi.
Ihmetyksen aiheuttajat
Ulkomaisia vieraita ihmetyttää suomalaisten jäätelönkulutuksessa määrän lisäksi myös se, mistä jäätelöä hankitaan. Muualta maailmasta tulleet vieraat ihmettelevät usein hypermarkettien suuria jäätelövalikoimia, ja tietysti myös suuria annoskokoja. Suomen jäätelömyynnistä lähes 70 prosenttia toteutuu vähittäiskaupassa, mikä on muihin maihin verrattuna paljon.
Kymmenien metrien pituiset pakastealtaat voivat olla aikamoinen näky ulkomaalaisille muutenkin, sillä suomalaiset suosivat pakasteita myös muiden tuoteryhmien osalta. Ulkomaille matkustavien suomalaisten onkin syytä muistaa, että muualla Euroopassa pakasteiden valikoima ei ole yhtä laaja kuin kotimaassa. Jäätelöä kannattaakin lomamatkalla etsiskellä ennemmin ravintolan jälkiruokalistalta tai kahvilan valikoimasta, kuin lähimarketin pakasteosastolta.