Jäätelö on herkullinen jälkiruoka ja kuumien kesäpäivien viilentäjä, mutta jäätelöä hyödynnetään myös monien muiden herkkujen valmistuksessa. Tässä artikkelissa kerromme tuotteista, joissa hyödynnetään jäätelöä raaka-aineena.
Uunijäätelö
Eräs tunnetuimmista jäätelöherkuista on uunijäätelö, joka nimensä mukaisesti valmistetaan uunissa. Ennen paistamista kakkupohjan päälle lisätään jäätelöä, sekä mahdollisesti myös marjoja tai hedelmiä. Näiden päälle lisätään kiinteäksi vispattu valkuaisvaahto, joka uunissa paistamisen aikana kovettuu marengiksi. Marenki ja kakkupohja toimivat loistavina eristeinä, joten jäätelö säilyy kylmänä myös paiston aikana.
Tällä ruokalajilla on monia nimiä eri kielissä. Ranskalaiset käyttävät esimerkiksi nimiä Glace au four ja Omelette norvégienne, kun taas englanninkielisessä maailmassa jälkiruokaan saattaa törmätä nimellä Baked Alaska tai Norwegian omelette.
Pirtelö
Toinen Suomessakin tunnettu herkku, johon perinteisesti käytetään jäätelöä, on pirtelö. Pirtelöitä on lähes yhtä paljon kuin valmistajiakin, sillä tähän pillillä juotavaan juomaan voi lisätä lähes mitä tahansa. Tyypillisesti pirtelö valmistetaan hedelmistä tai marjoista, maidosta, suklaasta sekä jugurtista tai jäätelöstä. Aikuisempaan makuun saattaa sopia hyvin kahvipirtelö, ja koristeeksi viileään juomaan sopii hyvin esimerkiksi kermavaahto.
Jäätelöannokset
Jäätelöä hyödynnetään monenlaisten jälkiruoka-annosten valmistuksessa. Jäätelöannosten valmistuksessa voidaan käyttää erilaisten jäätelöiden lisäksi keksejä, kakkuja, makeisia ja kermavaahtoa. Annokset koristellaan yleensä hienosti, ja juhlapäivän jäätelöannokseen voi lisätä vaikka tähtisadetikun. Lue lisää herkullisten jäätelöannosten valmistamisesta myös muista artikkeleistamme.